Rikkiväritovat olleet olemassa yli sata vuotta.Ensimmäiset rikkivärit valmistivat Croissant ja Bretonniere vuonna 1873. Niissä käytettiin orgaanisia kuituja sisältäviä materiaaleja, kuten haketta, humusta, lesettä, jätepuuvillaa ja jätepaperia jne., jotka saatiin kuumentamalla alkalisulfidia ja polysulfidialkalia.Tämä tummanvärinen ja pahanhajuinen hygroskooppinen väriaine on koostumukseltaan kiinteää alkalikylvyssä ja liukenee helposti veteen.Kun puuvillaa värjätään alkali- ja rikkihauteessa, saadaan vihreitä väriaineita.Kun puuvillakangas altistetaan ilmalle tai hapetetaan kemiallisesti dikromaattiliuoksella värin kiinnittämiseksi, se voi muuttua ruskeaksi.Koska näillä väreillä on erinomaiset värjäysominaisuudet ja alhaiset hinnat, niitä voidaan käyttää puuvillan värjäysteollisuudessa.
Vuonna 1893 R. Vikal sulatti p-aminofenolia natriumsulfidin ja rikin kanssa tuottaakseen rikin mustia väriaineita.Hän havaitsi myös, että tiettyjen bentseeni- ja naftaleenijohdannaisten eutektiikka rikin ja natriumsulfidin kanssa voi tuottaa erilaisia ​​rikin mustia väriaineita.Siitä lähtien ihmiset ovat kehittäneet tältä pohjalta rikinsinisiä, rikinpunaisia ​​ja rikinvihreitä väriaineita.Samalla myös valmistusmenetelmää ja värjäysprosessia on parannettu huomattavasti.Vesiliukoisia rikkivärejä, nestemäisiä rikkivärejä ja ympäristöystävällisiä rikkivärejä on ilmestynyt peräkkäin, jolloin rikkivärejä on kehitetty voimakkaasti.
Rikkivärit ovat yksi yleisimmin käytetyistä väriaineista.Raporttien mukaan maailman rikkivärien tuotanto saavuttaa satoja tuhansia tonneja, ja tärkein lajike on rikkimusta.Rikkimustan tuotanto muodostaa 75–85 % rikkivärien kokonaistuotannosta.Sen yksinkertaisen synteesin, alhaisten kustannusten, hyvän kestävyyden ja ei-karsinogeenisuuden vuoksi useat paino- ja värjäysvalmistajat suosivat sitä.Sitä käytetään laajalti puuvillan ja muiden selluloosakuitujen värjäyksessä, ja eniten käytetty on musta ja sininen sarja.